Kesäralli
Kesäralli kisataan heinäkuun ensimmäisenä lauantaina. Rallitapahtuma alkaa jo perjantaina kuntien arvonnalla klo 18 ja varsinainen ralli alkaa siirtymäajon jälkeen klo 19 ko. kunnissa ja jatkuu tästä hetkestä 18 tuntia. Vuosina 1995 - 1999 kisailtiin ralli kokonaisuudessaan tuntia myöhemmin. Rallin purku tapahtuu lauantai-iltana. Rallissa nähdään yli 100 lajia ja siksi purkutilaisuuden pitämiseksi kohtuullisen lyhyenä on ns. peruslajeja 40. Näitä peruslajeja ei erikseen huudeta purkutilaisuudessa, vaan vain todetaan mitkä lajit joukkueelta jäivät näistä näkemättä. Näin syntyy ns. ponnistustaso, josta lähdetään huutamaan muita lajeja. Koska kesärallin alue vaihtuu joka vuosi, niin siinä on muita ralleja vaikeampaa arvioida rallin aikana mikä lajimäärä riittää voittoon.
Kesärallin idea on peräisin Helsingin seudun lintutieteelliseltä yhdistykseltä, Tringa ry:ltä. Tässä rallissa ei rallialueena ole koko maakunta, vaan arvalla valitut kaksi-kolme vierekkäistä kuntaa. Kun arvonta vielä tehdään vain tuntia ennen rallin alkua, niin ennakkovalmisteluilla ei ole suurtakaan merkitystä tässä rallissa. Mikäli sellaisia haluaa tehdä, niin parasta on hankkia tuntumaa maakunnan eri kuntien parhaisiin lintupaikkoihin.
Monet pitävät kesärallista juuri tämän rallialueeseen liittyvän arpapelin takia ja kesäralli onkin kasvattanut suosiotaan koko ajan. Rallisäännöissä on tarkemmin siitä, millaisia kuntayhdistelmiä voi kyseeseen tulla.
Rallitiedostot
Aikaisempien vuosien tuloksia
Tiedostot ovat PDF -muodossa, jonka tyyppisten tiedostojen lukeminen onnistuu esim. Adobe Acrobat Reader -ohjelmalla (lataa täältä).
1995: Aura- Karinainen- Pöytyä | 1996: Mynämäki- Yläne
| 1997: Masku- Naantali- Nousiainen | 1998: Kiikala- Kuusjoki- Pertteli | 1999: Kodisjoki- Laitila- Pyhäranta | 2000: Rusko- Turku- Vahto | 2001: Alastaro- Vampula
| 2002: Nousiainen- Rusko- Vahto | 2003: Halikko- Marttila- Paimio |
2004: Mietoinen- Mynämäki- Nousiainen | 2005: Alastaro- Oripää- Vampula | 2006: Kodisjoki- Laitila- Pyhäranta | 2007: Alastaro- Loimaa- Oripää | 2008: Aura- Lieto- Turku | 2009: Kustavi- Taivassalo- Uusikaupunki | 2010: Kaarina- Paimio- Sauvo | 2011: Mynämäki- Vehmaa
| 2012: Salo 2
|
2013: Lieto- Raisio- Rusko- Turku | 2014: Salo 3
| 2015: Salo 1
| 2016: Kemiönsaari
| 2017: Parainen
| 2018: Kustavi- Taivassalo- Uusikaupunki
| 2019: Laitila- Pyhäranta
| 2020: Kemiönsaari
| 2021: Mynämäki-Vehmaa |
2022: Oripää-Pöytyä | 2023: Kaarina- Paimio- Sauvo | Loimaa |