Talvivesilinnut 2020
Suomen talvehtivat vesilinnut laskettiin viimeksi tammikuussa 2016. Alkuvuodesta 2020 laskennat toistettiin. Viimeksi vaikeat sääolosuhteet vesittivät monien alueiden laskennat, joten laskentojen toistaminen oli tärkeää tarkempien tulosten saamiseksi.
TLY:n alue on merkittävässä osassa Suomessa talvehtivia vesilintukantoja arvioidessa. Rikkonainen ja laaja saaristomme vaikeuttaa laskentoja, mutta tarpeeksi kattavilla laskennoilla saadaan luotettava kuva Varsinais-Suomessa talvehtivista vesilinnuista.
Laskentaohje oli seuraavanlainen:
• Ensisijainen laskenta-aika on 1.–7.1., mutta laskentoja voi tehdä aina 18.1. saakka. Laskentoja voi tehdä koko valoisan ajan mutta mahdollisimman hyvissä sääolosuhteissa; kovalla tuulella tai huonon näkyvyyden vallitessa laskennasta on luovuttava.
• Kotisivuilla on lista laajahkoista alueista, joilla laskentoja toivotaan tehtävän. Nämä alueet ovat kaikki autolla saavutettavissa. Autoteiden ulottumattomissa oleville alueille toivotaan mahdollisuuksien mukaan venelaskentoja.
• Valitse listalta alue ja ilmoita siitä allekirjoittaneelle (havainnot ät tly.fi), jolloin merkitsen alueen varatuksi sinulle.
• Käy ko. alueella laskemassa kaikki vesilinnut sopivista pisteistä. Lokkilinnutkin voi mieluusti ilmoittaa, etenkin mahdolliset nauru- ja pikkulokit. Yhdellä alueella voi laskea linnut yhdestä tai useammasta pisteestä riippuen alueesta ja omasta laskentoihin varatusta ajasta. Eri pisteistä lasketut sektorit eivät saa mennä päällekkäin. Sektoreiden ei tarvitse kattaa koko aluetta, vaan riittää, että linnut lasketaan niistä pisteistä, joihin pääsee kohtalaisella vaivalla ja jotka ovat julkisia: uimarannat, rakentamattomat rannat jne.
• Myös venelaskentoja saa mielellään tehdä, jos veneen omistaa. Mikäli aiot tehdä venelaskentoja, kerro allekirjoittaneelle suunnittelemasi reitti, jotta ei tehdä turhaan päällekkäistä työtä.
• Ilmoita kaikki havaitsemasi vesilinnut (mukaan lukien nokikana ja ruokkilinnut) Tiiraan, havainnointipaikaksi luonnollisesti se piste, josta katsoit merelle. Käytä linnun tilatunnisteena p_vll (p alaviiva vll). Oletuksena on, että jos jotain lajia ei ole ilmoitettu, sitä ei ole havaittu. Ks. esimerkkihavainto alla.
• Jos johonkin pisteeseen ei näy ainuttakaan vesilintua, ilmoita havainto ”vesilintu 0” ja kirjoita tilaksi p_vll.
• Merkitse isoille parville ja harvalukuisille lajeille myös linnun paikka, sillä yksi projektin tavoitteista on selvittää linnuille tärkeitä talvehtimisalueita. Ilmoittamisessa kannattaa käyttää maalaisjärkeä: 50 isokoskeloa ei ole iso parvi, mutta 50 uiveloa sen sijaan on merkittävä ja sen paikka tulee merkitä mahdollisimman tarkkaan. Edelleen esimerkiksi yksittäisten allihaahkojen sijainnit ovat tärkeitä. Jos samaan pisteeseen näkyy vaikkapa 1000 isokoskelon jättiparvi ja kauempana 24 yksilöä, merkitään linnun paikaksi isomman parven sijainti. Mikäli samaan paikkaan näkyy useita merkittävän kokoisia parvia, voi ne ilmoittaa erillisinä havaintoina.
• Myös sukupuoli- ja ikäjakaumia on hyvä ilmoittaa. Muista ilmoittaa ne omilla riveillään.
• Ilmoita allekirjoittaneelle sähköpostilla (havainnot ät tly.fi), kuinka hyvin laskentapisteesi kattoivat varaamasi alueen ja oliko alueella mahdollisesti jäätä. Sanallinen arvio riittää.
• Vaikka et olisi varannut aluetta, ilmoita mielellään yllä olevien ohjeiden mukaisesti kaikki vesilintuhavaintosi Tiiraan. Useaan otteeseen samalta paikalta tehdyt laskennatkin antavat arvokasta tietoa esimerkiksi vesilintujen liikkuvuudesta ja laskentojen toistettavuudesta.
Toivottavasti mahdollisimman moni lähtee mukaan projektiin. Tässähän on kyse tavallisesta talviretkeilystä, jossa vain kirjataan kaikki vesilinnut muistiin ja ilmoitetaan ne Tiiraan. Tulosten pohjalta tullaan todennäköisesti tekemään suojelurajauksia, joten projektista on suoraa hyötyä linnustonsuojelulle. Lisäksi saamme tarkennettua TLY:n alueen vesilintujen talvikanta-arvioita.
TLY:n alueen lisäksi laskijoita kaivataan Ahvenanmaalle: Kökar, Föglö, Kumlinge ja Brändö odottavat vesilinturetkeilijöitään. Jos haluat mennä katsomaan vesilintuja noille saarille, ota yhteyttä Linnustonseurantaan (linnustonseuranta(ät)luomus.fi) päällekkäisen työn välttämiseksi.