Punasotka

Punasotka on BirdLife Suomen vuoden lintu 2018. Laji on taantunut rajusti viime vuosikymmeninä, ja projektivuoden tarkoituksena on tarkentaa lajin pesimäkannan arviota sekä selvittää, missä päin Suomea ja millaisissa ympäristöissä punasotkat nykyään elävät.

Projekti voidaan TLY:n osalta jakaa kahteen osaan. Sisävesillä ja rannikon rehevillä merenlahdilla pesivän kannan tilaa kartoitetaan käymällä läpi vanhoja, tunnettuja pesimäpaikkoja. Oheiseen taulukkoon on koottu tunnetut pesimäpaikat. Lihavoiduilta kohteilta on havaintoja myös aivan viime vuosilta. Jos voit käydä tarkastamassa jonkin näistä paikoista, ota yhteyttä sähköpostilla: vuodenlintu ät tly.fi Ilmoita myös, jos aiot tarkastaa muita kuin listalla olevia kohteita (ne lisätään taulukkoon kursivoituna), jos jokin tärkeä kohde puuttuu listalta tai jos tiedät jonkin listan kohteista olevan punasotkalle vain levähdysalue.

Sisävesien laskennat on syytä toteuttaa noin viikko tai pari jäidenlähdön jälkeen. Paras laskenta-aika on aamu, jolloin linnut ovat usein parhaiten näkyvissä. Kohteen voi laskea joko veneellä tai maalta käsin. Pienillä kohteilla kaukoputki ei välttämättä ole pakollinen, mutta kaikki rannat on syytä käydä tarkasti läpi. Vietä kohteella tarpeeksi kauan aikaa, jotta ehdit käydä kaikki rannat, etenkin ruovikoiden reunat, tarkasti läpi pariin kertaan piilottelevien lintujen varalta. Ilmoita havaintosi Tiiraan ja kiinnitä huomiota sukupuolten merkitsemiseen. Mikäli tiedät kokemuksesta, että linnut ovat tällä paikalla lähinnä lepäileviä, ilmoita tämä Tiiran lisätietokentässä. Myös nollahavainnot ovat tärkeitä; tällöin kerro lisätiedoissa, kuinka tarkkaan kävit kohteen läpi.

Ylipäänsä kaikki punasotkahavainnot on syytä ilmoittaa Tiiraan, sekä tänä vuonna että muutenkin.

Saaristossakin pesii punasotkia, ja tämän kannan suuruus on TLY:n alueella erityisen huonosti tunnettu. Punasotkakartoitukset hoituvat saaristokartoitusprojektissa, josta tulee lisätietoja lähiaikoina.

Projektin vetäjät: Jarmo Laine (sisävedet) ja Kim Kuntze (saaristo)

Lisätietoja: vuodenlintu ät tly.fi

KuntaKohdeVaraaja
Kaarina  
 Järvenkylänjärvi 
 Järvelän kosteikkoPeter Uppstu
   
Kemiönsaari 
 Långträsket 
 Puujärvi 
   
Kustavi  
 Isokarin järvi 
 Puorenjärvi 
 Kiparluodon lampi 
 Kotomaanjärvi 
 Viikki 
   
Laitila  
 OtajärviJuha Kylänpää
 Pehtjärvi 
 SarkonjärviJuha Kylänpää
 Hiittiönjärvi 
 Iso-Potkio 
 Iso-Lahnio 
 Kaarnijärvi 
 KivijärviAsser Hantula
 Lukujärvi 
 SulkaluomaJuha Kylänpää
 VahevesiJuha Kylänpää
 Vähä-Potkio 
   
Naantali  
 LuolalanjärviPäivi Sirkiä
 Salavaistenjärvi 
 Sokerimäen altaat 
 Taattistenjärvi 
 Kuralanjärvi 
 Leiklahdenjärvi 
 Meinikkalanjärvi 
 Pakinaistenjärvi 
 Paskalahti 
 Paskanperänjärvi 
 Ruoninjärvi 
 Soronpohjanjärvi 
 Taka-Paskalahti 
 Velusmaanjärvi 
   
Parainen  
 Lampisträsket 
 Makeanvedenallas 
 Qvidjaträsket 
 Gräggböleträsk 
   
Pyhäranta  
 Kaljasjärvi 
 Kattilavesi 
 Lamminjärvi 
 Reilanjärvi 
   
Salo   
 HalikonlahtiKim Kuntze
 HamarinjärviMarkus Ahola
 IsosuoMarkus Ahola
 OmenojärviArto Laesvuori
 Kavastonjärvi 
 AneriojärviArto Laesvuori
   
Taivassalo  
 Kuutniemenaukko 
Turku  
 Illoistenjärvi 
 Kakskerranjärvi 
   
Uusikaupunki 
 Haapalanjärvi 
 HiunjärviRauno Laine
 Lamminjärvi 
 Liikalahti 
 Makeanvedenallas 
 PietolanlahtiRauno Laine
 Salmijärvi 
 Taipaleenjärvi 
 Vekaranjärvi 
 Ahmasvesi 
 Alhontaanjärvi 
 KasarminlahtiRauno Laine
 KäätynjärviRauno Laine
 Tirkkalanjärvi 
 Muntilanaukko 
 KorvenjärviRauno Laine
   
Vehmaa  
 Maarjärvi 
 Myllyjärvi 
 Niinijärvi